PieFediin on ilmestynyt muutama ominaisuus, joista voisi hyvinkin olla iloa tässäkin ryhmässä: Äänestykset ja Tapahtumat.

Lemmy ei osaa välittää tuon tyyppisiä viestejä lainkaan eteenpäin – ei edes sellaisille instansseille, jotka ymmärtävät noiden aloitustyyppien perään.
Tästä tuli mieleen, että olisiko tämän ryhmän järkevää siirtyä jollekin PieFed-instanssille?

Vasta-argumenttina sitten tulee mieleen, että Lemmy kaiken järjen mukaan alkaa tulevaisuudessa tukea ainakin äänestyksiä ja varmaankin myös tapahtumia. Lisäksi toistaiseksi vain noin 1 % Forumversen (eli käytännössä pitkälti Lemmyn, Mbinin ja PieFedin) käyttäjistä käyttää PieFediä, eli käytännössä äänestykset eivät kuitenkaan nåkyisi kuin pienelle osalle käyttäjistä. Onko siis hyötyä voida lähettää aloituksia, joita suurin osa ryhmän jäsenistä ei saa missään muodossa näkyviinsä?
Toki jotkut tätä seuraavat Mastodonista käsin, ja siellähän äänestykset näkyvät täysin ongelmitta. Tapahtumat tosin tietääkseni eivät sielläkään.
Vasta-vasta-argumenttina sitten voi sanoa, että on joka tapauksessa hyvä, jos ihmisiä siityy käyttämään mieluummin PieFediä kuin Lemmyä, kun Lemmyn pääkehittäjä bannaa ylläpitämistään ryhmistä kaikki, jotka sanovat Kiinan tekevän jotain pahaa uiguureille tai että Ukraina ei ole syyllinen Venäjän hyökkäykseen Ukrainaa vastaan. Ja sitten se, että äänestykset näkyvät myös Mastodon-käyttäjille, joita on tämän ryhmän seuraajista aika suuri osa!

Lopuksi vielä: Jos Sopuli joskus jotakuinkin lähiaikoina aiotaan siirtää toimimaan PieFedin päällä, tämä ryhmä toki saa äänestykset käyttöönsä ihan tuosta vaan (toki yhä niin, että ne näkyvät vain PieFed- ja Mastodon-käyttäjille, eivät Lemmy-käyttäjille). Tämän takia tein tämän aloituksen: https://sopuli.xyz/post/38044466

    • Tuukka R@piefed.eeOP
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      1
      ·
      10 days ago

      Tein äänestyksen. Se on tässä: https://piefed.ee/c/maatapitkinmatkustus/p/181872/pitaisiko-maata-pitkin-matkustavat-yhteison-sijaita-muualla

      Mutta eipä tuo sulle toki näy. Lemmy ei osaa edes välittää tietoa tuon ketjun olemassaolosta eteenpäin, eli Lemmy-pohjaisella instanssilla asustavaan ryhmään tehdyt äänestykset ei näy edes muilta PieFed-instansseilta käsin. Mutta Mastodoniin voit kopipeistata tuon osoitteen ja käydä äänestämässä, sulla kun Mastodon on ja Mastodon ymmärtää äänestysten päälle. Mutta oikeastihan siis loin tuon äänestyksen osin vähän vitsillä, osin demotakseni konseptia. Kun tietty käyttäjäjoukko ei pysty osallistumaan äänestykseen mitenkään, tulokset ovat niin vääristyneitä, ettei niitä tietenkään voi käyttää mihinkään.
      (Mbin sen sijaan osaa tuon! Kokeilin tehdä erääseen Mbin-pohjaisella instanssilla sijaitsevaan ryhmään äänestysaloituksen ja sepä mokoma välittyi aivan siististi muille PieFed-pohjaisille instansseille, vaikka kyseisen ryhmän omassa aloituslistauksessa ei näkynyt mitään vihjettä kyseisen aloituksen olemassaolosta, kun Mbin itse ei tue äänestyksiä.)

      Mun Piefed-instanssiltani katsottuna tää ryhmä siis näyttää tältä:
      Kuvankaappaus, jossa näkyy listassa joukko tämän yhteisön aloituksia ja niiden joukossa myös yksi äänestys

      (Ja nyt kokeilemalla totesin, että tuon aloituksen saa näkymään myös muilta PieFed-instansseilta käsin, kun kopipeistaa tuon aloituksen URL:n kyseisen instanssin hakuun)

    • Tuuktuuk@piefed.europe.pub
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      1
      ·
      11 days ago

      Kävin lueskelemassa, mitä Lemmyn ylläpitäjät ovat Githubissa keskustelleet äänestyksistä. Lemmyn pääkehittäjä sanoi siellä, että “äänestyksiä ei tarvita, koska äänestyksen voi tehdä perustamalla keskustelun, johon kaikki kirjoittavat oman äänensä ja joku sitten laskee äänet yhteen.” Mutta muut olivat kaikki sitä mieltä, että “kylläpäs tarvitaan” ja ainakin yksi ilmoitti pari vuotta sitten jo alkaneensa kirjoittaa koodia äänestämisen mahdollistamiseksi.

      Eli varmuutta ei ton perusteella ole, mutta todennäköiseltä vaikuttaisi, että äänestykset tulevat Lemmyynkin lähivuosina.

  • santeri@sopuli.xyzM
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    1
    ·
    11 days ago

    Jos instanssia pitää vaihtaa, niin se olisi hyvä tehdä pian, kun meitä on täällä vielä suht vähän. Kuitenkin tahtoisin ennen muuttopäätöstä vastauksen ainakin tällaisiin kysymyksiin:

    Mikä (suomenkielinen?) Piefed-instanssi sopisi meille?

    Voiko Piefediä käyttää Voyager-sovelluksella? (Tällä hetkellä en voi kirjoittaa yhteisöön mitään Firefoxilla.)

    • Tuuktuuk@piefed.europe.pub
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      2
      ·
      edit-2
      11 days ago

      Voyager toimii PieFedin kanssa, mutta se ei tue PieFedin lisäominaisuuksia, eli Voyagerillä saa PieFedin kanssa tehtyä samat asiat kuin kuin sillä käyttäisi Lemmyä.

      Suomenkielisyydestä… Jos käyttöliittymää tarkoitat, niin olen tähän mennessä kääntänyt PieFedin käyttöliittymästä 16 %. Yritänpä saada sen tänään hilattua 20 prosenttiin asti ainakin :)

      Toistaiseksi kukaan suomalainen ei ole vielä alkanut hostata piefed-instanssia. Voi olla, että Porotokka jossain vaiheessa alkaa, kun sen ylläpitäjä hostaa kaikkea mahdollista muutakin ActivityPub-pohjaista.
      Instansseja, joihin suomenkielinen ryhmä saattaisi sopia, ovat piefed.europe.pub, piefed.world ja piefed.social. Kyselin noiden kaikkien kolmen ylläpitäjiltä, mitä ovat mieltä siitä, jos jossain perustettavassa ryhmässä melkein kaikki viestit ovat suomeksi. Minkään noista säännöistä ei löytynyt mitään mainintaa kielestä.
      Kattoo ny, mitä vastaavat.

    • Tuukka R@piefed.eeOP
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      2
      ·
      edit-2
      10 days ago

      Sain noilta kolmelta instanssilta vastaukset, jotka olivat kaikki pohjimmiltaan samansisältöisiä:
      “Kunhan moderoitte huolella ja pidätte huolen, että viestien kielimerkinnät ovat oikein, siitä vaan!”

      Piefed.social on PieFedin pääkehittäjän ylläpitämä palvelin. Pääkehittäjä itse on uusiseelantilainen, mutta tuo palvelin sijaitsee fyysisesti käsittääkseni jossain päin Eurooppaa. Piefed.europe.pub sijaitsee Saksassa, Piefed.world käsittääkseni Saksassa, mutta eivät kerro selkeästi.

      Ai niin, ja tää kyllä sopisi kuin nenä päähän slrpnk.netiin, joka on lähiaikoina muuttumassa PieFed-pohjaiseksi! Ne suunnittelevat, että lukevat Lemmy-instanssinsa tietokannasta kaiken tiedon ja kirjoittavat sen avulla automaatisoidusti uuden PieFed-tietokannan, jolloin viestit ja käyttäjät siirtyvät palvelinohjelmistolta toiselle vähän niin kuin mitään muutosta ei olisi tapahtunutkaan. Sivu vaan näyttää eräänä aamuna erilaiselta kuin edellispäivänä ja salasanansa pitää kirjoittaa uudelleen.
      Slrpnk.net on kestävään kehitykseen keskittynyt Lemmy-instanssi: https://slrpnk.net/

  • Tuukka R@piefed.eeOP
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    1
    ·
    12 days ago

    Ja siis, esimerkki siitä, miltä äänestykset näyttävät, olisi tässä: https://piefed.ee/c/maatapitkinmatkustus@sopuli.xyz . Tuo äänestys siis näkyy vain oman koti-instanssini, piefed.ee:n, kautta katsomalla. Se ei näy katsottaessa tätä yhteisöä (ryhmää) Sopulin kautta, eikä edes katsomalla tätä jonkin muun PieFed-instanssin kuin äänestysaloituksen lähettäneen käyttäjän koti-instanssin kautta!