Mä tiedän jo nyt et mun lempparipoliitikot voittaa Helsingin aluevaalit. Kuntavaaleissa on sit varmaan eri meno.
Kopiosto, suomalainen lobbausjärjestö, otti yhteyttä Uutiskerain.fi:hin, suomalaiseen nettisivustoon, englanniksi. Tähänkö tää on nyt menny, kielen arvostus on niin pohjamudissa et edes luovan suomalaisen työn edustajaksi itseään kutsuva järjestö ei enää vaivaudu kirjoittamaan viestejään suomeksi suomalaisille.
Uutiskerain.fi oli oman ilmoituksensa mukaan kokeilujaksoa lukuunottamatta epäkaupallinen. Mainoskokeilun aikana sivuston liikevaihto oli 22,16€. Olis mielenkiintoista kuulla mikä tosta olis kopioston mielestä linkkiveron osuus.
Kun tätä direktiiviä pakotettiin EU:ssa, linkkiveron vastustajat ilmoitti yhdeksi perustelukseen sen et vero aiheuttaisi uutisaggregaattoreiden rajautumisen vain suurimpiin, muilla ei olisi varaa jatkaa tai edes aloittaa toimintaansa. Se uhka on nyt toteutumassa, kun Uutiskerain.fi sulki kopioston uhkailun seurauksena palvelunsa.
Vaikka uskon edellytys on tiedon puute, tiedon puutetta ei tartte korvata uskolla, riittää ku tietää ettei tiedä.
Ei oo vielä ankka, mut on jo naakka, kanahaukka, kanahaukka ja kanadanhanhi.
Jos virus tuotiin laboratorioon ja se pääsi sieltä leviämään, se laboratorio on silloin sen alkuperä. Ei viruksen alkuperä, se on ehkä joku elukka jossain luolassa, mut leviämisen alkuperä on silloin laboratorio. Jättämällä virus luolan elukkaan tai pitämällä huoli laboratorion turvallisuudesta, koko hässäkkä olis vältetty ja se oli Kiinan vastuulla. Ilmeisimmin virusta ei oltu havaittavalla tavalla muokattu, koska mikään vastuullinen taho ei näytä niin väittävän, joten vaikka laboratorio olis viruksen leviämisen alkuperä, itse virus näyttää olevan luonnollinen.
Kyse ei ole uskon asiasta, asiat on niin kuin ne on. Se et joku huutaa totuutena jotain muuta, ei muuta asianlaitaa mitenkään. Me ei vaan nyt tiedetä mitä tapahtui, on vaan joku valikoima vaihtoehtoja, joilla kullakin on joku nollaa suurempi todennäköisyys.
Hesari näköjään muutti otsikkoaan, se on nyt “Maailmaa ravistelleen pandemian alkuperä puhuttaa yhä – Suomalaisprofessorilta näkemys”.
Jänskä ajankohta, ku Trump ja Putin piti puhelunsa samana päivänä. Huominen pressi lienee ensimmäinen missä Zelenskyi ottaa kantaa mahdollisiin tietoihin puhelusta. Olis mielenkiintoista tietää milloin tämä vierailu oli sovittu. Ei tämmöstä vierailua varmaan kovin äkkiä polksta pystyyn, mut onkohan se sovittu jo vaikka viime vuonna vai vasta viime aikoina.
Ei se varmaan kovin kaukaa haettu näkemys ole, kun Euroopan unionin neuvosto, komissio ja parlamentti, sekä Suomen eduskunta on kieltäny Tiktokin laitteistaan turvallisuussyistä.
Se voi kans olla oma ongelmansa, mut linkattu artikkeli käsitteli sitä miten Tiktok tarjoilee teineille itsetuhoon yllyttävää sisältöä. Vois olettaa et se sisältö olis tarjolla vaikka tämä yksittäinen isä olisi yhtä valveutunut todellisuudessa kuin mielestään.
Propagandan julkaiseminen sellaisenaan ei juurikaan eroa propagandasta. Vähintään olisi hyvä selittää miksi se on propagandaa, mitä narratiivia yritetään esittää, mitä piilottaa. Siinäkin ongelmana on et jos menee parsimaan propagandan väärin, se itsessään antaa yhden mahdollisuuden lisää propagandistille jakaa propagandaansa reaktioiden muodossa.
Joten, vaikka se on ihan mielenkiintoista selata propagandistien selityksiä, niiden jälleenlevittämisellä ei voi oikein saavuttaa muuta kuin alkuperäisen julkaisijan tavoitteita.
Jänskästi ajakohtainen, koska rahapaja lakkautetaan kohta ja tulevaisuuden suomalaiset juhlakolikot lyödään Hollannissa.
Perinteikäs valtionyhtiö leimaa tänä keväänä viimeiset kolikkonsa. Sitten suomalaisten eurojen valmistus siirtyy Hollantiin.
Vappuun mennessä vantaalainen tehdashalli hiljenee. Siniset leimakoneet lähetetään Slovakiaan, jossa niitä odottaa uusi elämä. Perinteikäs suomalainen valtionyhtiö lakkaa toimimasta.
Rahapajalla on ollut 161 vuoden ajan monien kadehtima lupa tehdä rahaa. Mutta edes se ei ole tehnyt toiminnasta kannattavaa. Vuosina 2022–2023 yhtiön yhteenlaskettu nettotulos oli yli 17 miljoonaa euroa tappiollinen.
Suurin osa valtioista tekee rahansa itse. Muutama valtio, jolla ei ole omaa rahapajaa, tilaa rahansa kilpailuttamalla, Suomen rahapaja ei ole pärjännyt kilpailussa ja nyt ne lopettaa kokonaan. Se on aika suoritus et saa tehdä maan kaikki rahat, mut sit päättää tehdä myös muiden maiden, vaikka mitään toivoa pärjätä huolella kilpaillussa markkinassa ei ole. Kapasiteetti tehdä myös muiden maiden rahat maksaa, jos se ei ole käytössä, kulut räjähtää ja koko homma kuopataan.
Elokuvat on kyl jääny vähemmälle, vaikka niiden tarjonta näyttäis olevan vähintään yhtä suurta kuin aiemminkin. Aika moni uusista on kuitenkin sellainen ettei jo synopsin perusteella kiinnosta.
Yle ja HS, järjestettynä uusimpien mukaan, niin et uutiset on vaan listana. Molemmilla on usein niin kummallisia artikkeleita niitten omien algoritmien nostamina ettei etusivuu jaksa kattoo. Jos jää aikaaa, täältä ja suomiredditista otsikot. Jos jää aikaa, Amppareiden luetuimmat artikkellit. Artikkelit on usein niin ohuita, et jos kaipaa jostain syventävämpää, ni mä katon jos Youtubessa olis jonkun asiaa tuntevan video aiheesta. Siellä vaikuttaa olevan joitain sellaisia jotka selittää asioita artikkeleita syvemmin, koska ne on tai on ollu asiaa koskevalla alalla ja hyvät niistä osaa laittaa asioita kontekstiin.
Me käytetään Louhea, louhi.fi, sen kanssa ei oo ollu mitään kummallisempaa ongelmaa viiden vuoden käytön aikana. Ja ne vastaa puhelimeen, jos on tullu jotain kysyttävää. Meillä on joitain kymmeniä domaineja niillä, mut pelkkä domain ja sen nimipalvelu. Kun vaihdettiin sinne, me ei etitty halvinta, vaan sellaista jolla on selkee tietueiden web-hallinta ja toimiva puhelintuki.
Uudessa mallissa OKM teettäisi aika ajoin kopiointitutkimuksia, joilla selvitettäisiin yksityisen kopioinnin yleisyyttä ja mm. niiden jakautumista eri mediatyyppien välillä.
Kaikki vaan muistaa sanoo ettei mitään ole kopioitu, putois maksulta pohja.
Kun Obama on kuuluisa, se voi vetää areenallisen väkeä kuuntelemaan sen näkemyksiä ja laskuttaa siitä. Niinku konsertti, mut musiikin sijaan se puhuu ja ottaa ennakkotarkastettuja kysymyksiä. Obama näyttää olevan tulossa Norjasta, missä sillä on samanniminen tapahtuma 12.5.. Aiemmin se oli täällä vuonna 2018.
Toistaiseksi on epäselvää miksi se tulee Suomeen. All Things Live vain järjestää tapahtumia ja myy niihin lippuja, en usko et Obama olis niiden kutsuma. Visual Media, joka tiedotti asiasta facessa, vois ehkä olla kutsuja, mut tiedote vaatii kirjautumisen ainakin mulla. Edellisellä kerralla se oli Nordic Business Forumin kutsuma.
Näin TC:n uuden videon mun tilattujen kanavien sivulla, klikkasin sitä heti, kuten on tapana, ja video kertoi minulle että olen 3%.
Vaikka on aika varmaa että algoritmien tarkoitus on pitää asiakas palvelussa, mä kaipaisin vähän enemmän vakuuttelua miksi niiden olemus on niin merkittävästi erilainen kuin vaikka tv-kanavan ohjelmakartta silloin aikoinaan. Some näyttää olevan ottamassa tv:ltä aikaa ja on varmaan jo joissain ikäryhmissä korvannutkin tv:n aika pitkälti. Molempien tyypillinen kulutus on passiivista, vaikka tv:n kanavaa voi vaihtaa tai hypätä somealustalta toiselle, suurin osa tuskin osallistuu kumpaankaan sen enempää. TV:n tapauksessa osallistuminen oli tosin hankalampaa.
Vois tietenkin olettaa että algoritmit on henkilökohtaisempia, tv-kanava suoltaa saman sisällön kaikille katsojille, mut algoritmit voi luoda kuluttajakohataisen syötteen. Siinä missä tv-kanavia oli vain joitain, suosittuja somettajia on enemmän. Vois olettaa et alustasta riippumatta muutama prosentti sisältöä tuottavista tuottaa sen sisällön minkä suurin osa näkee. TV-analogian mukaan vois väittää et silloin jokaisen algoritmi tuottaa sille oman kanavan mitä seurata. TC:n huomio siitä et ihmiset passivoituu, vois olla seurausta siitä et se on nykyään internetin kulutusmuoto, koska se korvaa tv:n, joka oli toinen median passiivinen kulutusmuoto. Samalla tavalla vois väittää et internet korvaa kirjastoja ja harrastuslehtiä, siinä missä tietoa varten piti aiemmin mennä kirjastoon tai tilata lehti, nyt sama pääte missä on viimeiset tanssivideot on myös ohjeet irroittaa 90-luvun Nissaniin apukuskin ovi. Molemmilla on oma yleisönsä, passiivisella kulutuksessa isompi, ovien irroittajilla pienempi.
Hankalampi tilanne on jos algoritmit tarkoituksella tai tarkoittamattaan muokkaa äänestäjien poliittisia näkemyksiä. Yhtäältä vois sitäkin pitää normaalina, aiempaa pienempien ryhmien huolet pääsee suuremman ryhmän tietoisuuteen. Mut se ryhmä voi myös olla ulkomaalainen mielipiteenmuokkausoperaatio.
Mä en käytä juurikaan muita alustoja kuin tätä ja Youtubea, Reddit on read-only. Xcancelled on käytössä jos tarttee lukee jotain Twitteristä. Youtuben tapauksessa mulla on normaali Firefox-ikkuna kirjautuneena ja poimin tilattujen kanavien listalta ne videot mitä tekee mieli juuri silloin katsoa. Asetukset siinä on niin tiukat ettei normaali Youtuben etusivu edes toimi, se näyttää vain ilmoituksen et vaihda asetuksia. Sit mulla on toinen Firefox-ikkuna incognitona, mikä ei ole kirjautunut Youtubeen ja missä on asetukset löysällä, se saa ehdotella mulle videoita siinä ikkunassa katseltujen videoiden perusteella. Jos sieltä löytyy jotain mielenkiintoista, se menee tilatuihin. Jos sen algoritmi alkaa maistuu puulta, mä suljen sen ja aloitan alusta. Se ikkuna löytää mitä milenkiintoisimpia asioita, uutta musiikkia, mielenkiintoisia youtubisteja, mut jos kerrankin klikkaa sitä videota missä on nainen läpinäkyvässä paidassa, kaikki ehdotukset on sitä.
Jokainen kerta kun avaan uuden incogniton, suosittellut videot muuttuu. Jotkut videot on niin suosittuja et ne popsahtaa takaisin, toiset jää unholaan. Joskus videot painottuu poliittisiin asioihin, joskus kameroihin ja kuvaamiseen, joskus tietotekniikkaan tai muuhun, sen mukaan mitä olen sen istunnon aikana sattunut katselemaan. Välillä, tosin, popsahtaa esiin ei kovin suosittu video menneisyydestä, jota tämän istunnon teeman ei pitäisi popsauttaa esiin. Joka pistää pohtimaan et tietääköhän Youtube et se on nyt sama heppu joka sen videon katto. Mulla on VPN koko ajan päällä puulaivatarkoituksiin, mut eihän se muuta entropiaa piilota.
Vähän erikoinen kohu. On kuitenkin ihan normaalia et yhdellä akselilla samassa päädyssä olevilla puolueilla on eroja muilla akseleilla. Muutenhan ei kaikilla niillä puolueilla olis tarvetta olla olemassa. Myöskään 4000 ihmisen kunnan puolueilla ei varmaan ola samanlaisia resursseja järjestää tapahtumia kuin isommilla paikkakunnilla, joten yhteistyö puolueiden kesken voi olla tilaisuuden mahdollistava tekijä.
Voi olla että tässä on päässyt käymään niin että toimittajat isoissa kaupungeissa ei enää muista et myös toisella tavalla maailman näkevien ihmisten kanssa voi olla yhteistyössä. Tässä tapauksessa, puolueiden yhteistyön seurauksena järjestetyssä tilaisuudessa käyneet sai tietoa muistakin puoleista kuin keskustasta, joka on alueella vallitseva puolue. Äkkiväärempi voi kuvitella et se on demokratian toteutumisen kannalta vain hyvä asia.
Some disturbance has been detected on the C-Lion1 submarine cable between Finland and Germany.
However, the disturbance does not affect the functionality of telecommunications connections running in the cable and the data traffic continues flowing normally.
Ciniakin päivitti omaa sivuaan. There is a disturbance in the force.
Rapsa käsittelee polarisaatiota tunnetasolla, mitä se kutsuu affektiiviseksi polarisaatioksi. Siinä mainitaan myös ideologinen polarisaatio, minkä vastakohta toi sun konsensusajatus olis. Tunnetasolla konsensuksella ei välttämättä olis paljoa vaikutusta, paitsi ehkä siten että molemmalla puolella kannattajat kokis itsensä petetyksi. Rapsan polarisaatio on pääosin sitä miten puolueeseen samastuvat ihmiset kokevat oman puolueensa poliitikot ja niiden ajamat asiat ja vastapuolen puolueen poliitikot ja niiden ajamat asiat tunteidensa kautta.
Rapsa käsittelee myös niitä syitä miksi tilanne Suomessa ja Yhdysvalloissa on erilainen. Sen ensimmäinen kohta on et Suomessa on toimiva yhteiskunta. Muutenkin, Suomen poliittinen järjestelmä on erilainen, koska mikään puolue ei voi hallita yksinään, vaan ne tarttee apupuolueita. Joskin Suomessa ollaan menossa kohti blokkiutumista, mut silloinkin hallituksessa on edes jokseenkin erilaisia puolueita. Joten, jos polarisoituminen aiheuttaa jotain ongelmia, ne tulee näyttämään erilaisilta kuin Yhdysvalloissa. Ehkä tasaväkisen äänestystuloksen jälkeen meillä kestää pidempään saada hallitus kasaan tai ensimmäinen vaalien jälkeinen hallitustunnustelija ei edes onnistu siinä.
Liiallisen polarisaation ehkäisemiseksi rapsa tarjoaa toimia poliitikoille, medialle ja yhteiskunnalle. Poliitikkojen pitäisi välttää tunteisiin vetoavaa puhetta vaikuttamisen keinona. Perinteisen median pitäisi pysyä puolueettomana ja somen pitäisi vähentää vastakkainasettelua. Yhteiskunnassa pitäis olla enemmän rakentavaa keskustelua. Osa noista on ongelmallisia, ainakin siinä muodossa missä ne on esitetty. Somen osalta ne sano sivulla 40: “Sosiaalisen median mahdollisuudet vähentää affektiivista vastakkainasettelua ovat merkittävät, kunhan sisältöjen säätelymekanismit ja vastuuasiat saadaan kuntoon.” Jos ne kaipaa sensuuria, ne olis voinu sanoa sen suorempaakin, mut eiköhän se tostakin suurelle osalle selviä. Mut noi muut vois olla ihan hyviä ohjeita. Siellä oli enemmänkin, mut tossa oli subjektiivisesti vaikuttavimmilta vaikuttaneet.
Lapussa mainittiin myös miten poliittisesta identiteetistä vapaa alue pienentyy polarisaation lisääntymisen seurauksena. Meillä on vähemmän asioita, joihin osallistumista tai mielipidettä niistä ei voi oikein olla ilman että se tulkitaan poliittiseksi kannanotoksi, vaikka itse asia olisi luonteeltaan epäpoliittinen. Se oli itselle mielenkiintoisin huomio, koska se on seurausta siitä että politiikka on merkittävämmässä roolissa yhteiskunnassa, eikä politisoinnin vaikutukselta voi enää välttyä samalla tavalla kuin ennen, vaikka itsellä ei poliittista identiteettiä olisikaan.
Ne ei ilmeisesti tiedä mikä generaattorissa on vialla kun se syö roottoreita. Viime syksyn tehonlaskun tavoite oli pitää se tuntematon ongelma poissa viimeisestä roottorista. Nyt kun ne yritti käyttää sitä normaalilla teholla, generaattori söi roottorin, vaikka ne ei edes ehtiny päästä täyteen tehoon.
Viime syksyn tiedotteesta:
Tehon piti olla täysillä vasta 19.4.:
Toivottavasti ne löytää ongelman juurisyyn vuosihuollossa.